Hyppää sisältöön

Ulkolaudoituksen korjaus

Ulkolaudoituksen kuntotutkimus, kunnostus ja huolto.

Varhaisimmat ulkovuoraukset tehtiin Suomessa 1600-luvun lopulla julkisiin rakennuksiin. Sata vuotta myöhemmin ne alkoivat yleistyä ensin kaupunkien asuinrakennuksissa ja maaseutukartanoissa. Vuorauksella suojattiin hirsirunkoa, saatiin seinä pitämään lämpöä paremmin ja tehtiin rakennus kauniimman ja vauraamman näköiseksi. Myöhemmin 1900-luvun lautarakenteisissa, purueristeisissä taloissa vuorilaudoitus kuului alusta alkaen talon rakenteeseen.

Tässä korjauskortissa kerrotaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen ulkolaudoituksen eli ulkovuorin kunnossapidon ja kunnostustöiden yleisistä periaatteista. Vuorin pitkäikäisyyttä edistetään huolehtimalla huollosta ja kunnossapidosta. Tavoitteena on olemassa olevan ulkolaudoituksen ja listojen säilyttäminen mahdollisimman vähin muutoksin. Paneelityyppi ja koristelistat ovat oleellinen osa rakennuksen omaleimaisuutta.

Korjaustyön perustana on ulkovuorauksen kunnon selvitys eli kuntoarvio. Kukin julkisivu tutkitaan erikseen ja huomioidaan vauriot ja kuluminen. Vaurioiden syyt on selvitettävä, ja aiheuttajat on pyrittävä poistamaan. On myös pyrittävä ymmärtämään vuorauksen alkuperäinen toteutustapa, siihen myöhemmin tehdyt lisäykset ja muutokset sekä talon alkuperäinen väritys.

Tarvittavissa korjauksissa ulkovuorista eli julkisivulaudoituksesta uusitaan vain vaurioituneet kohdat. Ulkovuorauksen korjauksissa käytetään samaa puulajia kuin alkuperäisessä vuorauksessa. Uutta puuta käytettäessä puun tulee olla ulkokuivaa. Painekyllästettyä puuta ei käytetä rakennusten ulkovuoraukseen. Kosteudelle alttiissa kohdissa, kuten vesilistoina, on suositeltavaa käyttää männyn sydänpuuta.

Sisältö

  • Yleistä
  • Ulkovuori
  • Vuoraustyypit ja maalaus, julkisivujen koristeet ja rakenne
  • Korjaustyön periaate ja ulkovuorin muutokset
  • Lisälämmöneristäminen
  • Paneelityyppi
  • Kunnostuksessa käytettävä puumateriaali ja työvaiheet
  • Kuntoarvio
  • Pinnan kuluminen ja halkeilu
  • Lahovauriot, laho helma
  • Hyönteisvauriot ja lahovaurion tutkiminen
  • Maalipinnan kunto
  • Lautojen irrottaminen
  • Paikkaaminen
  • Pystyvuori ja vaakavuori, pontatun laudan vauriot
  • Lautojen kiinnitys
  • Maalaus
  • Huolto
  • Kirjallisuutta


Korjauskortti sisältää yleisiä periaatteita ulkolaudoituksen korjauksesta. Kortissa esitetään suosituksia, ja ratkaisut tulee harkita kussakin tapauksessa erikseen.

Korjauskortti nro 3
Museovirasto, julkaistu 2000, 12 sivua

Kortti on luettavissa vain pdf-muodossa. Avaa tiedosto oikean ylälaidan painikkeesta tai viereisestä kuvasta.


Sivun yläosan valokuva Pekka Lehtinen, Museovirasto.

Korjauskortin numero 3 kansikuva.

28.9.2021